Markku Aro, born as Markku Tuomas Puputti (3 February 1950 in Mouhijärvi, Finland), is a Finnish singer who performed on Eurovision contest in 1971 in Ireland with the pop-duo Koivistolaiset. They appeared with the song "Tie uuteen päivään" ("Road to a New Day"). He has released many albums in his country. Markku Aro on viihdyttänyt, ilahduttanut ja tanssittanut suomalaisia vuodesta 1968 saakka. Silloin ilmestyi nuoren nokialaispojan ensimmäinen levy ja Markku Puputista tuli Markku Aro. KÄYN UUDELLEEN EILISEEN oli suuri myyntimenestys. Maailman myyntilistojen kärkisijoilla komeilivat silloin korkealta ja kovaa laulavat Tom Jones ja Engelbert Humperdinck. Heidän esimerkkinsä vaikutti myös suomalaisiin iskelmälaulajiin. Syntyi uusi laulajapolvi, joka katkoi kahleensa Olavi Virtaan ja hänen hengenheimolaisiinsa. Heidän ohjelmistonsa ei muodostunut perinteisistä molli-iskelmistä. Sitä värittivät kansainväliset virtaukset. Markku Aron ura ei jäänyt pelkästään hetkelliseksi ajan muoti-ilmiöksi. Menestyslevyjä syntyi tasaiseen tahtiin, ja Markku Aro vakiinnutti asemansa alan kärkikaartissa. HYVÄNNÄKÖINEN, JESTAS SENTÄÄN, OMA KULTASEIN, ETSIN KUNNES LÖYDÄN SUN, KESKIYÖN AIKAAN, ja OLLAAN LÄHEKKÄIN takasivat suosion jatkumisen. Markku Aro on koko uransa ajan ollut tunnollinen esiintyjä. Häneltä ovat puuttuneet kaikki turhan tähden elkeet. Juuri siksi tanssiva yleisö on ottanut hänet omakseen. Vaikka hittien välit ovat joskus venähtäneetkin, on lavasuosio silti pysynyt vakaana. Jatkuva keikkailu ja hyvin hoidetut tanssi-illat ovat luoneet hänen uralleen vankan ja kestävän pohjan. Kolmekymmentäkuusi vuotta pinnalla on pitkä aika. Monia tyylisuuntauksia on tullut ja mennyt. Tähtiä on syntynyt ja sammunut. Markku Aro on kulkenut omaa tietään. Hän ei ole ulkoisesti tai tyylillisesti pyrkinyt seuraamaan kansainvälisiä ilmiöitä vaan pyrkinyt kehittämään henkilökohtaisia ominaisuuksiaan. Markku Aron levyt ovat ajattomia. Ne ovat irrallaan muoti-ilmiöistä. Niiden perustana on vahva, vuosien koulima lauluääni ja erehtymätön tekniikka. Voidaankin hyvällä syyllä todeta, että Markku Aro on rakentanut uransa laulamalla eikä ulkoisia julkisuuskonsteja käyttäen. Markku Aro on yksi niistä vanhan kaartin laulajista, jotka ovat yhtä paljon esiintyjiä kuin levylaulajia. Heidän musiikkinsa perustuu ohjelmistoon, joka voidaan toteuttaa ilman taustanauhoja myös lavalla. Markku Aron voimakas lavakarisma ei aina välity levyiltä. Hän on laulaja, joka tarvitsee yleisön. Markku Aro viihdyttää ja tanssittaa edelleenkin. Read more on Last.fm. User-contributed text is available under the Creative Commons By-SA License; additional terms may apply.